Vieraskirja [viestit 2005]


johanna
13.01.2005
21:02

Voiko kissaa ja kesyrottaa pitää yhtä aikaa saman katon alla?

MIRJA: Voi jos huolehtii, ettei kissat pääse rottia hätyyttämään. Jotkut rotat myös stressaa kissan hajusta (ja fretti on toinen) enemmän kuin muista eli pitäisi olla mahdollisuus pitää niitä eri huoneissa ainakin silloin kun on itse poissa. Täysikasvuinen rotta on monelle kotikissalle niin iso otus, että metsästysvietti pysyy aika hyvin aisoissa ja voivat jopa oleilla vapaana yhdessä. Silloinkin kissa kuitenkin yleensä kyttää rottia ja muutenkin suosittelen tähän suurta harkintaa. Pikkuinen ja vikkelä rotanpoikanen puolestaan on oikea kissapetomagneetti ja yksi oma kasvattikin on joutunut poikasena kissan suuhun! Koira on helpompi kouluttaa ja komentaa kuin kissa, mutta kyllä osa "rottakoirista" sekoaa rotista niin täysin, että yrittävät vaikka häkin läpi eivätkä kuule tai näe muuta.


johanna
13.01.2005
21:05

Voitko vastata mulle oo niin kiltti!!!!!! Meillä on kissa ja haluaisin rotan, mutta äiti sanoo ,että kisulle tulee stressi jos on rotta samassa talossa!!!!

MIRJA: Sorry viive... Ja tuo kissan stressi riippunee vähän siitäkin millainen pihapiirin peto se muuten on?


sara
21.01.2005
12:41

rotat ovat pieniä, mutta söpöjä.

MIRJA: Rotat ovat pieniä, mutta gerbiilit, hamsut ja hiiret ovat *liian pieniä* - mutta söpöjä ;)


Jade
23.01.2005
16:18

Oletko myynyt noita 28.12. syntyneitä pentuja eläinkauppaan? Kun yhdessä liikkeessä nimittäin oli hooded-pentuja, syntynyt samana päivänä ja luovutus samana päivänä..? No mutta joka tapauksessa; ihanat sivut! *Rakastan Rottia*

MIRJA: En ole vienyt enkä ainakaan 3,5 viikkoisena (huom. viestin päiväys) veisi missään nimessä muutenkaan.


hilima
23.01.2005
21:06

kiitos hyvistä sivuista ja aivan mahtavista rottaelämää-tarinoista. ..hyvä tietää etten ole yksin näiden asioiden kanssa,(:D) kyllä on minunkin pallokorvat ottaneet multa luulot pois kekseliäisyys kisassa. ja johanna, joka kyseli voiko rotta ja kissa olla samassa talossa: kyllä voivat, kunhan pitää elikoita Silmällä. on jopa kissoja, jotka pitävät rottaa ystävänä! (ja rottia jotka pitävät kissaa lounaana)

MIRJA: On se hyvä että joku vastailee mun viekkuun nopeammin kuin minä *on hyvin nolo*


Malla
30.01.2005
22:12

Hienot sivut sinulla!! Täyttä tietoa ja muutenkin ihanat!


Pilkku
31.01.2005
14:07

No, onkos poikaset syntyneet? Hienoa!


Kaverin kaverin kaverini...?=)
04.02.2005
19:21

Hieno!


Jansu91
05.02.2005
10:09

Mä käyn täällä joka päivä kattomassa, että josko olis uusia kuvia vauvoista tai muista rotista, tai muuta uutta! Itselläni ei ole rottia, mutta kivaasti haluaisin, mutta en saa =.( Hienot sivut kuitenkin ja TÄYTTÄ tietoa!! Opin paljon uutta lukemalla ensikertaa sivustosi läpi..=) Mahtavia kuvia!!! Aivan ihanan hellyyttäviä!!<3<3<3<3<3<3<3<3

MIRJA: Toivottavasti vielä jonain päivänä saat myös ne omat rotat. Hyvä että olet ainakin tietoa kerännyt etukäteen.


Susanne
06.02.2005
13:00

Kiva huomata, että täällä odotellaan jo kovasti uutta vauvaa taloon! :) Viikko vielä...;)

MIRJA: Juuh! Kun se on eka laatuaan, ni siinä on ihan oma jännityksensä vielä :)


Merja
08.02.2005
18:19

Moi pitkästä aikaa! Rotat jaksavat tosi hyvin ovat 1v2kk :) reippaita poikia. Enää ei ole ollut paiseita tms.

MIRJA: Hieno juttu, anna pusut mun puolesta!


Terhi Korpela
10.02.2005
21:27

Olen käynyt tulevia lapsiani täällä ihailemassa puolen tunnin välein :) Meillä jo odotellaan kovasti. Rontti siellä häkissä istuu apaattisena, kun ei ole seuraa. Luulisi senkin nyt hyväksyvän uudet kaverit kun rauhassa totutellaan. Kun sain tuon maailman äkäisimmän gerbiilinkin totutettua uusiin kavereihin, niin eiköhän siinä yksi leppoisa rottakin hyväksy noin söpöt vauvat :) On ne niin kauniita <3 Innostuin muuten tekemään noita pipareita tuon tekstisi pohjalta :D Kyllä kelpasi kaikille jyrisijöille ja minullekkin. Saavat pikkuisetkin sitten maistaa sunnuntaina *jemmaa kaappiin*

MIRJA: Hmmm... Hitsi, pitäis itsekin taas pitkästä aikaa tehdä keksejä!


Susanne
13.02.2005
14:48

Tänään on sitten se suuri hetki, ci pe vauva saapuu :). Kerroppas, mitä olit kundista mieltä ja onko väri tasainen (vaikkakin kehittymässä vasta kyljissä) yms. Kiitos ja palatkaamme näissä merkeissä vielä :)!

MIRJA: Poju ei ollut kauhean iso, mutta aika näyttää mitä siitä kasvaa. Otin niistä kahdesta sen, joka itse asiassa oli epätasaisempi (ts. tässä tapauksessa karvanvaihto pahemmin kesken) ja ehkä jopa tummempi. Tykkäsin siitä kuitenkin muuten enemmän ja oli hiukan isompi.


Minnä
14.02.2005
14:01

Mekin olemme ehkä noin puolenvuoden tai vuoden kuluttua hankimassa kahta rottaa, ja luultavasti ostamme ne sinulta!

MIRJA: Voi kun loistavaa - täytyy yrittää kypsytellä teille jotain ihanaisia nuppukuonoja sitten ;)


Bäcki
15.02.2005
16:14

Oletkos teettämässä poikuetta sileä karvaisilla rotilla niin, että ne olisi luovutus ikäisiä heinäkuun lopussa tai elokuun alussa?

MIRJA: En ole vielä ihan varma, riippu lähinnä kesän lomasuunnitelmista yms. Mutta on ihan mahdollista.


Kaijju
16.02.2005
18:28

Ihana tuo Ulpu!! Tuon värisen minäkin haluan!! Ihana!<3<3<3<3<3<<3<3<3<3<3<3<<3<3<3<3<33<33<3<3<33 Terveisiä kaikille rotille ja muille ötöille täältä meiltä!!<3*Muiskis*

MIRJA: Ulpu oli aivan uskomaton rotta ja kuului suuriin suosikkeihini. Ulpu oli luultavasti blue cinnamon eli ei-standardi väriltään.  Omasta mielestäni väri oli tosi hassu ja blue cinnamonit monesti hiukan "mitäänsanomattoman" värisiä, mutta varsinkin vauvana se oli sellainen sinertävä pumpulipallo :)


Kakru
27.02.2005
16:03

Näillä sivuilla minä käyn haaveilemassa omista rotista joka päivä... Kiitos sivuista..

Mirja: Toivottavasti nuo haaveet toteutuvat vielä...


Kirppi=ikuinen ja kova rottarakas!!
27.02.2005
16:23

Mitäs maksaisi sinun tekemäsi häkki joka olisi tällainen (sano edes suunnilleen): Korkeus (ainakin) 100cm (ehkä 120cm), leveys n.100cm ja syvyys n.50cm Sitten siinä pitäis olla katossa iso luukku, kaksi sivu luukkua (jotka olis siis etuseinällä), ja sitten AINAKIN (<--Huom!!) kolme tasoa, riippuis olisko korkeus 100 vai 120cm.. Ja sitten se aluulaatikko.. Ja toinen asia: Tiedätkö mistä saisi ostettua tuota Mörttiröpöä? Siis paikan pitäisi olla porissa... Ja kuinka paljon enemmän se maksaa kuin tavallinen puru? Kolmas asia: Kuinka vanha on vanhin rottasi, joka on elänyt? Onko keski ikä todella vain 2wee?? neljäs: kuinka varmasti rotille tulee jokin sairaus tai muu sellainen? (kohdun ulosluiskahdus kuulostaa pelottavalta...=() -Kiitos-

MIRJA: Häkille en osaa sanoa suoralta kädeltä hintaa ja tällä hetkellä en pysty itse tekemään pohjalaatikoita. Eli laatikko pitäisi löytää ensin. Kannattaa vaikka meilillä kysellä näitä, luen sitä lähes päivittäin mutta vieraskirjaa harvemmin. Porin eläinkauppoihin en ikävä kyllä vielä ole tutustunut eli en osaa vastata tuohon. Täytyykin yrittää joskus ehtiä katsastamaan ne! Omissa rotissani ja mitä kasvateistanikin tiedän, niin vanhimmat on yli 3-vuotiaita, mutta yli 3,5-vuotiaita ei ainakaan montaa ole. Jos pysyvät terveenä, niin kyllä ne jonkun 2,5 vuotta yleensä elävät. Rotilla on jonkin verran sairauksia, joista hengitysvaivat varmaan yleisimpiä. Myös kasvaimia, sisäkorvan tulehduksia yms. on jonkin verran. On aina vähän ruokinnasta, perimästä ja tuurista kiinni miten terveenä kukin elämänsä elää.


Kirppi=ikuinen ja kova rottarakas!!
28.02.2005
20:50

Niin, siis en nt ole ostamassa mutta silti kyselen..=)


Firedrago
02.03.2005
21:43

Katselin joskus talvella kun olit laittanut itsetehtyjen häkkien myynti-ilmoituksen skey:n sivuille, mutta sitten ilmoitus siivottiin ja melkein hukkasin nää sivut :/ Nyt olis avokin vihdoin suostuttua joskus kesän loppupuolella tulossa pari kappaletta rottaneitejä meillekin kotiin ja häkkiä kaipaisin. Olisikohan niitä häkkejä mahdollisuus nähdä valokuvissa? Otan taas yhteyttä kun häkin osto tulee ajankohtaiseksi :)


 
Firedrago
02.03.2005
21:49

Katselin jo talvella skey:n sivuille laittamaasi myynti-ilmoa itsetehdyistä häkeistä. Nyt on avokki vihdoin suostunut lemmikkien hankintaan ja kaksi kappaletta rottaneitejä olisi tarkoitus kotiuttaa kesän loppupuolella. Saisiko itsetehtyjä häkkejäsi katsella jossain netissä ja oliko se niin että kuljetus onnistuu Tampereen lähettyville? Palailen asiaan myöhemmin kesällä :)

MIRJA: Mulla on pari kuvaa, yritän ne kaivella jostain ja laikkaa vaikka tuonne myyntisivulle niistä jonkun linkin ensi viikolla. Kuljetus onnistuu pientä korvausta vastaan (5 e tms.) Tampereelle. Ota yhteyttä myöhemmin jos kiinnostaa - kuljetus yms. asioiden vuoksi kannattaa kysellä kuitenkin hyvissä ajoin.


mirkku<3
05.03.2005
12:07

Heips! Saisinko kopioida (sinultakin=) muutamia kuvia täältä? Ne tulisivat vain omaan käyttööni, joko koneelle taikka sitten tulostaisin ne. Lämmintä kesän odottelua teille ja terveisiä kaikille elukoille meiltä. -Kiitus!-

MIRJA: Ketään en voi kieltää esim. tulostamasta kuviani/tekstejäni omaan käyttöönsä, mutta niiden kaikenlainen levittäminen sähköisesti tai paperilla tai muu omanaan esittäminen on kielletty.


Anniina , Mesi ja Liinos
07.03.2005
19:03

Terveisiä Kuopiosta Sydänpuulta ja Aurinkotanssilta. Tytöt täyttivät vuoden ja hyvin jaksavat, ovat saaneet olla terveinä. Liinoksen parturointiharrastuskin on nyt rauhoittunut, mitä nyt välillä innostuu Mesiä trimmaamaan. Millanenhan projekti olis saada tuohon laumaan lisäjäseniä? Miten luulet sen onnistuvan? Supituksia tytöiltä!

MIRJA: Voi kun kiva kuulla! En usko, että sinne mitenkään vaikea on uusia typysiä saada sekaan. Joskus ne menevät ihan heittäen, joskus pitää vähän vääntää, mutta kyllä se varsinkin poikasten kanssa onnistuu aika helposti. Meillä juuri syntyi Kuopiossa sijoituspoikuekin, mutta ovat vissiin kaikki poikia. Mutta lisää vauvoja on tilauksessa *wink wink*


Maria
09.03.2005
18:12

Olisin kiinnostunut ostamaan yhden itse valmistamistasi rottahäkeistä. Onko häkeistä kuvia jossain nähtävillä? Yritin aiemmin ottaa yhteyttä palautteen kautta, mahtaako toimia? the_fire_drago@hotmail.com

MIRJA: Juup, palauteosiossa näyttää olleen enemmänkin häikkää sivujen osoitteen muuttumisen jälkeen (josta siis on jo puoli vuotta), mutta kun kukaan ei ole narissut niin en ole tajunnut itse ollenkaan. Nyt pitäisi olla korjattu :)


sama..
09.03.2005
18:14

Hups en huomannut että vieraskirja toimii näin päin (nolo:)


Iita Toivonen
20.03.2005
19:04

Tamagotchi on aivan kotiin jääneeb veljensä näköinen :). Terveisiä tytölle!

MIRJA: Tamagotchi on melkoinen persoona pieneksi tytöksi, suloinen ja reipas, mutta enpä ihmettelisi jos se vielä jonain päivänä sinnittelee itsensä kalifiinaksi kalifiinan paikalle :) Tosin on vielä tilapäislaumassa, mutta yritän saada sen ujutettua lähipäivinä tuonne oikeaan laumaansa.


zolle
21.03.2005
20:05

Kivat sivut!


Satu kotikoski
18.04.2005
15:34

moi! sivusi olivat tosi kivat ja monipuoliset.olen rottafani,minulla on jopa rottakorvikset! siskoni oli innoissaan kun sai pitää rottaa sylissä teillä viimevuonna.isä ei ollut kovin innoissaan kun kuuli että olimme varanneet sinulta kaksi tyttörottaa kesäkuuksi! tykkään niin paljon rotista että minulla on rottatapetitkin! odotan innolla kesäkuuta! t: satu kotikoski 9v.

MIRJA: Teillä on kyllä rotanhankintaa suunniteltu pitkään ja hartaasti - se on sanottava :) Onneksi äiti kuitenkin on asiasta innostunut jos nyt isä ei niin olekaan. Yritän siis teille kasvattaa kesäksi niitä rottavauvoja!


Suvi kotikoski
18.04.2005
18:06

moi!valokuvat ihastuttivat minua eniten,mutta kaikki sivut olivat kivoja!minä rakastan rottia!myöspikkuveljeni juho ja isosiskoni satu rakastavat rottia.olen vie päiväkodissa. saamme myös ehkä kultakaloja. t: suvi,rottarakas!

MIRJA: Saatat olla vieraskirjani nuorin kirjoittaja - tosi kiva kun kävit täällä :)


Sarianna
18.04.2005
21:14

Aivan upeita nuo rotat! Ihanan värisiä, tosi "persoonallisia".. Itellä kaks silver black naarasta, kilttejä tyttösiä. Hyvää kesän odotusta sinne päin ja rotille rapsutuksia ;)

MIRJA: Kiitos vain ja paaaljon rapsutuksia myös sinne!


Psst
20.04.2005
08:53

Pieni hento kuiskaus: tuo SKeY:n keskusteluun vievä linkki vie vanhaan keskusteluun :)

MIRJA: Huppa heijaa :-o  *koikkelehtii korjaamaan*


Usva
03.05.2005
15:17

Luin noita kirja- arvosteluja (kiitos niistä), mutta pälkähtipä mieleeni että suomeksi on kyllä ilmestynyt vielä yksi kirja: Monika Langen Kesyrotta ja minä. Se ei ole järjin laaja tai paksu kirja, mutta sisältää paljon mukavia kuvia ja virikeehdotuksia. Ehkäpä sen voisi lisätä listaan?

MIRJA: Joo, se pitäisi siis vissiin A) löytää, B) lukea :) Mutta heti kun olen lähemmin tutustunut, niin yritän sanoa sanasen siitäkin..


MaDu
10.05.2005
18:26

Ihanat sivut ja selkeitä kuvia esim. siitä rotasta kenellä oli kasvain. :D Miten joku on jaksanut tehä tällaset?

MIRJA: Niiinh, sitä minäkin olen välillä ihmetellyt... :-\


taina
10.05.2005
22:03

Moi :) ja terveisiä kasvateiltasi,Heinäkuun heiluvalta heinältä ja Kuukausien kauneudelta. on ollut sun sivut hukassa,mutta nyt onneksi löytyi.osoite oli näköjään vaihtunut. hyvää kesää sinne rottalaan ;)

MIRJA: Tieto uudesta osoitteesta ei ole ilmeisesti tavoittanut kaikkia... Mutta kiitos kiitos ja hyvät kesät sinnekin!


Susanna
13.05.2005
15:32

Kivat sivut sinulla!:) Olisin kysäissyt, että oletko mahdollisesti antanu luvan virtuaalihoitoloille käyttää kuviasi heidän sivuillaan? Jos et, niin täällä http://www.freewebs.com/ykshullupaikka10/kissat.htm löytyy ainakin yksi luvatta kopioitu kuva sinun rotastasi. Sivujen omistajalle kannattaa vaikka vieraskirjaan (vieraskirjan osoite on muuten http://www.freebok.net/books/hepsunWiekku/view.html laittaa huomautus asiasta, jotta saadaan nämä laittomien kuvien käyttäjän kuriin.


Susanna
15.05.2005
16:19

Edellinen viestini on jo turha. Virtuaalihoitolan omistaja ymmärsi yhdellä sanomisella ja sinunkin kuvasi on nyt poistettu sieltä. :)

MIRJA: Kiitos kun taistelit minunkin oikeuksieni puolesta :D Keräsin jo närkästystä varastoon, että voin mennä asiasta huomauttamaan, mutta olit nopeampi!


Satu
21.05.2005
16:43

Hei vain Mirja, joko meidän tytöt ovat syntyneet? kyselee Satu ja sen äiti

MIRJA: Voi kun niitä tässä on pontevasti yritetty saada maailmaan! Ensimmäinen astutus jäi kuitenkin tyhjäksi, kahta poikuetta nyt odotellaan. Toinen syntyy toivottavasti ensi viikolla... Jos malttamattomuus on kova, minulla on Jyväskylässä hyvällä ystävällä kyllä poikasia eli sinnekin voin teidät ohjata halutessanne :)


Sara
28.05.2005
09:15

Kivat sivut, mukavan värisiä rottasie kasvatat. Tekisi niin mieli ostaa joku pikkuinen poikanen :)

MIRJA: Se on mietittävä josko... ;)


jonna
28.05.2005
09:59

Ai että! Rotat on kyllä semmosia eläimiä että ko niihin kerran rakastuu ni siitä tunteesta ei eroon piäse. Itelläni ollu kaksi aivan-ihanaa-rotta-herraa, mutta nyt molemmat poissa.Mieli tekis ottaa taas itelleen pari pikkukaveria, mutta elämän tilanne on sellanen et ei oikein pysty. Kaikkea hyvää sinulle ja rotta-perheellesi! Ja hyvää kesää!

MIRJA: Joo, se on hyvä miettiä tuota elämäntilannettaan aina - ja miettiä vielä pari, kolme vuotta eteenpäinkin. Jos ei rotat oikein sovi kuvioon, niin se on fiksun ihmisen päätös malttaa mielensä ja hankkia niitä ehkä joskus myöhemmin.


Satu
01.06.2005
12:54

Hei Mirja, kiva kuulla että vauvoja on tulossa meillekin ehkä sitten kesällä. Olemme viikon 29 reissussa, joten ei haittaa vaikka sen jälkeen tulisivat vasta...se on ainoa lomamatka tänä kesänä, eikä mummi ees suostu hoitamaan rottia, kun se inhoaa niitten häntiä. Jospa ne tulevat vasta viikolla 30? t. Satu

MIRJA: Täytyypä sitten miettiä kannattaako ne ottaa tuosta vai odotella seuraavia syntyviä, nuo kun on luovutuksessa jo viikolla 27. Tosin seuraavien luovutus taitaa mennä sitten jo elokuun loppupuoliskolle, kun ovat vasta miehelään menossa... Mutta en ole varma hukkuiko tuo numeronne viime viikonlopun muuttokaaoksessa vai ei, niin soitelkaapa tässä taas niin sovitaan tarkemmin tai laittakaa edes se numero ;)


Juulia
22.06.2005
12:11

Tiedätkös tuon Teemu Toivosen, sen rotta-kasvattajan Järvenpäästä? Olen hankkimassa (taas) rottia, ja kun asun siinä Järvenpään vieressä, niin, no kuitenkin.. Nyt kuitenkaan Teemun sivut eivät ole toiminnassa. Ajattelin, että jotain asiasta tietäisit, kun Crackerjack's on linkkilistallasi. Onko Teemu lopettanut kasvatuksen vai mitä?

MIRJA: Sikäli kuin tiedän, niin on lopettanut kasvatuksen. Ei ole ensikäden tietoa, mutta näin muistelisin...


Janika
30.06.2005
16:22

Siulla on niin hyviä kuvia hobiteista, että vaadin ehdottomasti saada niitä omaksi ilokseni. Frodo-herrakin on autuaammilla rottamailla, jos en muistanut ilmoittaa. Siitä tuli vanha ja raihnanen ja ihan laiha vanhoilla päivillä. Kamala halipula vieläkin.

MIRJA: Voi Frodoa, se ja Bilbo oli niiiiin ihania rottia ettei mitään rajaa! Edelleen mun suurten suosikkieni joukossa molemmat. Mutta olihan tuolla jo ikää kyllä... Tuli muuten (tai olisi tullut jos eläisi) kuukausi sitten isoisoisäksi, kun tyttärensä Vagabond's Maiandran tytär Agi EV-05 Vagabond's Stratocaster sai lapsosia. Ja näyttäisi tuo mukava luonne onneksi periytyvän :)


Satu ja Tuula
04.07.2005
08:45

Hei, kuulumisia sen verran, että jos vain suinkin käy, meille saisi tulla poikasia sitten viikosta 30 eteen päin, olemme valmiina täällä odottelemassa heitä. Tytöt siis tervetulleita uuteen kotiin. Kaikki kaverit jo kyselevät, että milloin ... t. Satu ja sen Tuula-äiti

MIRJA: Niin siis en varannut teille tuosta 2.6.


Emppu
05.07.2005
10:43

Heips! Olisin ottamassa teiltä kahta kesyrottapoikaa siitä 2.6.-05 poikueesta jos vapaana on???Soitan teille myöhemmin!


janzku
05.07.2005
11:22

moi minulla on ongelma minun tuliliskollani on päässä vaalea läiskä onko sille mitään hoitoa tai lääkettä auttakaa!


janzku
05.07.2005
11:25

tarvitsen nopeasti tietoa liskoni on sairas ja se pitää parantaa! :(

MIRJA: Kiireellisissä tapauksissa ei kannata käyttää vieraskirjaa, tämä on ennemminkin tällainen terveistenjättöpaikka. Jos on kiireellistä kysyttävää, niin kannattaa käyttää sähköpostia. Ikävä kyllä en myöskään ole mikään tuliliskospesialista vaikka niitä meillä majaileekin, joten tässä tapauksessa kehotan kääntymään eläinlääkärin puoleen tai etsimään auttajaa esim. Suomen herpetologisen yhdistyksen piiristä, http://www.herpetomania.fi/


 
06.07.2005
16:48

pahoinvointia

MIRJA: Mikähän lie, kun saa epäilemään armaan veliseni käyneen paikalla? :D


Yenna
10.07.2005
11:14

Onpas ihanaiset sivut :D Harmillista, että keksin tulla tänne vähän myöhässä. Olen nimittäin miettinyt kahden rottatytön hankkimista, (aiempaa rottakokemusta on) mutta tuosta 2.6 syntyneestä poikueesta ei näytä enää tyttöjä olevan jäljellä (ellei nuo alustavat varaukset peruunnu) ;__; Oliko loppukesästä tulossa uusia poikueita (sivulla kun niin lukee)?

MIRJA: Onhan noita tuossa tulossa, ensimmäiseksi vahinkopoikue jo varmaan tällä viikolla ja muita myös. Kannattaa aina poikasia kysellä suoraan meilillä, nuo tytötkään kun eivät lopulta menneet sinne minne niitä alustavasti varailin... Ja vieraskirjaa en tosiaan välttämättä lue viikottain, meilit sen sijaan lähes päivittäin.


mirkku:)
12.07.2005
09:35

Heips!:) minäkin tässä eräässä vaiheessa ajattelin kaksi tyttörottaa ottaa, mutta on nyt sellaista ettei oikein voi, kun aika ei riitä ja vanhemmat sanovat lujan EI!:n...:( mutta eihän sille sitten mitään voi, odottaakaps vain kun olen muuttanut omaan kotiin ja elämän tilanne ja aika (raha, tila jne) on hyvä! Silloin luokseni muuttaa kaksi rottaa ja huolehdin niidtä niin hyvin kuin KOSKAAN voisinkaan!:) aivan varmasti! lupaan sen..;) Rotat ovat jotain niin ihania eläimiä, että niistä kun kerran kiinnostuu ei eroon pääse!:) Kiitoksen rotille<3 Hyvät kesät sinulle ja suurelle poppoollesi sinne kotiin:)<3

MIRJA: Kiitos ja samoin sinne! Odottavan aika on pitkä, mutta voi sitä iloa kun se odotus joskus palkitaan :)


Emma
12.07.2005
19:37

Moipsista!!! Mä olen varannut teiltä 2 rottapoikaa ja ne on tulossa meille elokuun alkupuolella....Käytiin äitin kanssa kattomassa niitä tänään 16.30.Ja varattiin häkkikin....... Muistatko????Niin että minkä väriset pojat mulle olisi varattuna???Kun en tiiä? VASTAA PIAN!!!!!!!! T:Emppu

MIRJA: Kaksi agouti/hoodedia tuolla sinua odottelee :) Toisella "täysmittainen" raita ja toisella semmoinen puoliselkään. En tiedä muistatko juuri niitä käynniltäsi, mutta tuossa ne mua metrin päästä tälläkin hetkellä killittää.


@Emu@
13.07.2005
22:01

Moiks... Mites mun tulevat rottapoikani jakselee???Toivottavasti hyvin=) Mahtavat sivut nämä.Paljon hyötyjuttuja ja tooooosi sööttejä kuvia.Onneksi sain äipän ylipuhuttua ottamaan rotat meille!!!!Se on tosi kivaa!!!!Rotat on mun lempparieläimiä ehdottomasti!!!!

MIRJA: Joo, onhan ne aika ylivetoja elukoita :) Hyvin nuo tuolla jakselee, ovat nyt viimeiset talossa kun kaikki sisarukset jo lähteneet. Mutta kohtahan te niitä jo tulettekin hakemaan, ei ole enää pitkä aika...


Saana Kirjonen
07.08.2005
18:59

Heippa! Lisäisitkö sivuni linkkeihisi? Osoite on http://www.geocities.com/saananrotat (harrastelijasivuihin siis)


Baital
16.08.2005
10:34

heips! :) olisin kiinnostunut hankkimaan pari kappaletta tyttörottia. minkä verran sulla on vielä vapaana ja millon luovutus? rotista on toki aikasempaa kokemusta. tällä nyt ei ole kiire, vastaile kun kerkeät niin suunnitellaan lisää. valitettavasti en kovin mielellään sijoittamaan rupeaisi opiskelujen takia, kun ei ole omaa autoa ja muutan toiselle paikkakunnalle.. :( mutta mikäli tässä kuun vaihteessa ihan noita varsinaisia "omistus"-rottia on vielä jäljellä niin pidelläänhän yhteyttä! :)

MIRJA: Luen vieraskirjaa sen verran satunnaisesti, että poikastiedustelut mieluiten sähköpostitse tai soittamalla. Nyt syksyllä/loppuvuodesta on suoranainen poikassuma, joten aika hyvin nyt ipanoita ollut saatavilla. Poikueet ja varaustilanteet löydät lähes reaaliaikaisina Poikasia!-sivulta.


Melkku
16.08.2005
19:06

Nää on tosi hienot nää kotisivut :) :D Millos te ajattelitte tuoda sen Veeran meille? (Roni odottaa jo varmaan innolla :) )

MIRJA: Roni ehtikin jo teille asti ennen kuin minä vastailemaan... Toivotaan vaan nyt, että saadaan nättejä ipanoista!


Henriette
19.08.2005
13:29

Hi Yes, the first ratpage from Findland I se. soo nice, cute rats. Best regards Henriette www.zen-rats.dk

MIRJA: Oh, so nice to have visistors from abroad also! My pages are now only in Finnish, but maybe I should consider translating some parts of them also in English...


JASMIN
25.08.2005
19:41

SUL ON TOSI SÖPÖI ROTTII MUL ITEL OLI MUT NE KUOLI

MIRJA: Otan osaa rottiesi poismenon johdosta.


Satu
29.08.2005
20:21

Hei vain, milloin voisimme hakea poikaset, käykö viikonloppuna jokin aika, esim. la ip tai su ap? Lauantai olisi mukava päivä, jäisi sunnuntai aikaa harjoitella vielä hoitohommia ennen koulua taas maanantaina. Vastaatko pian. t. Satu

MIRJA: Muistakaahan taas, että vähänkin kiireelliset asiat aina muuta kuin vieraskirjan kautta!


Ulla
29.08.2005
23:11

Oikein hyvät rottasivut! Asiaa ja tietoa mukavasti huumorillakin höystettynä=aloittelevan rottailijan loistava tietopaketti.

MIRJA: Kiidosh ja kumarrus.


Inkku,jos saan kysyä
31.08.2005
07:11

Aiheuttaako kesy rotta alergiaa?

MIRJA: Aiheuttaahan se, jos sattuu olemaan allerginen rotille - eli ihan sama juttu kuin muillakin.


Satu
01.09.2005
21:56

Melkku: vastaan minä nyt puolestani... (Sori Mirja, nopeat elävät! ;D ) Puhe oli että Veera lähtee lokakuussa miehelään, mutta tarkempi aika neuvotellaan sitten lähemmin, ja ilman muuta Mirjalla on kasvattajana painava sanansa sanottavana, hänen jalostustyöstäänhän on kyse. Jos haluat minuun (Veeran sijoitusomistajaan) ottaa yhteyttä, voit kirjoitella satu.paloniemi @ mbnet.fi (poista välit). :)

MIRJA: Ihanaa kun on itsenäisiä kasvatusapulaisia :D


Noppis
13.09.2005
15:31

Onko rottien ruokinta aika samanlainen kuin hamstereilla? Sitten vielä, että kelpaako muka kahdelle suurelle rottapojalle häkki, jonka pohjapinta-ala on 60x40? Sehän on minimi vaatimus kahdelle rotalle. Kiitoksia vastauksista!

MIRJA: Pitkälti sama kuin hamstereilla kun molemmat ovat sekasyöjiä. Rotille sopiva siemenseos vaan on yleensä hieman vähärasvaisempaa eli ei auringonkukkaa, pähkinää tms. Tuoreruoan suhteen aika sama linja myös, mutta ainakin meillä hamsu syö ehkä mieluummin puuroja ja muita "sörsseleitä" kuin rotat, mutta periaatteessa samaa tuoreruokaa saavat pitkälti. Tuo on tosiaan rottahäkin virallinen minimi pinta-ala, mutta olennaista onkin sitten häkin korkeus. Virallinen minimi taitaa olla 50 cm, mutta jos pinta-alaa tuon verran niin kyllä minusta korkeutta saisi olla ainakin joku 80 cm.


Mira
14.09.2005
08:54

Ajattelin ilmoittaa, että Joulun tähti ja Tonttupoika asustelevat nyt minun luona Jyskässä. :) Yritämme varovaisesti totutella poikia hieman vanhempaan yksin asuneeseen rottaherraan. Saa nährä mitä tästä tulee. almurzim@hotmail.com

MIRJA: Tosi mahtavaa, että pojat löysivät uuden kodin niinkin läheltä :) Toivotan teille kaikkea hyvää!


satu
14.09.2005
17:43

Hei, pyysit kuulumisia, mitä meidän rottatytöille kuuluu ja miten he ovat sopeutuneet. Himmi ja Mimmi voivat meidän mielestämme hyvin ja syövät reippaasti ja kasvavat kovaa vauhtia. Heidän herkkuaan on maissi, riisi ja kurkku sekä peruna, myös tuoreet marjat ja kananmuna keitettynä sekä voikukanlehdet näyttävät maistuvan. Korppukinkkukin joskus käy herkutteluna. Kovia ovat kiipeilemään ja inhoavat vain siivouspäivää, kun joutuvat häkistä kuljetuslaatikkoon pariksi minuutiksi :-) Kohta kokeilemme heidän vapaana juoksuttamistaan, katsotaan, miten meidän käy ja karkaavatko pakastimen ja sängyn alle? Terveisiä meiltä ja iloista syksyä Satu ja perhe

MIRJA: Oi, kiitos kuulumisista! Alku siis ainakin vaikuttaa oikein mukavalta :)


Selena
24.10.2005
09:24

Olen selaillut sivujasi saadakseni vähän helpotusta rottakuumeeseen, mutta olisihan se pitänyt tietää, että se vaan pahenee ;) Oi ja voi tätä malttamattomuutta!

MIRJA: Hähä, kuinka saatoitkaan kuvitella että se muka paranisi sillä millä on tullutkin?? :D


Katri
25.10.2005
11:57

Erittäin kattavat ja selkeät rottasivut. Todella paljon tietoa!

MIRJA: Kiidosh!


Hanna N
26.10.2005
09:55

Moi! Tytöt voivat hyvin ja ovat kasvaneet! Villejä tytsyjä! On se elämä niin ihanaa ku on taas rottia talossa! =)

MIRJA: Velipoikakin kasvelee meillä kotona mukavasti ja on aikas ihku :)


Melkku
27.10.2005
18:16

Meijän Roni tuo poikasia myynnissä sivulla niin se Yestas poika :D Ihania poikasia tuli :)

MIRJA: Joo, ne oli melkoisen sekalainen seurakunta kyllä :D


marinka pyy
03.11.2005
20:26

moi! satun käymään sivuillasi aika usein pällistelemässä joko kasvattini mysticin vauvoista olisi uusia kuvia.

MIRJA: Ei tullut sivuille päivitettyä uusimpia, mutta ehkäpä näet niitä 2006 ekassa Rattuksessa, luulen että sijaisäippä Satu niistä jotain tuttuun tyyliinsa sinne rustailee ;)


-Hilma-
06.11.2005
19:54

Rotat ovat suloisia!!! mutta äiti ei oikeen pidä niistä!!! :( miten saan sen pään kääntymään! :)

MIRJA: Kun joku keksii tähän yleispätevän vastauksen niin kertokoon mullekin. Omatkin ekat rottani sain vasta kun muutin pois kotoa eli äidin määräysvallan ulottumattomiin...


 
07.11.2005
12:50

Hips! Todella hienot rottasivut sinulla. Minulla on Muklelta kaksi maskedia kotona, toinen synnyttänee parin viikon päästä.. jännitys on suuri kuin punajuuri. Harmi ettei "kantoaika ja synnytys" -osio ole valmis :). Kaikki tarvittava tieto tulevasta synnytyksestä ja poikasten hoidosta on toki jo urkittuna, mutta ko. aiheesta ei mielestäni ole koskaan liikaa tietoa. Kirjoita siis ihmeessä jos ehdit/jaksat jne :)).

MIRJA: Jooh, pitäisi yrittää ryhdistäytyä ja täydentää ja päivitellä noita siältöpuolia. Potkikaa tosiaan välillä, niin paremmin syntyy :) On vaan mukamas kiirutta ja oman aikansa ottaa tämä sivuston ylläpito, niin ei-pakolliset jää helposti ikuisuusprojekteiksi.


petra
11.11.2005
18:52

moi! tuolla poikasia myytävänä on ne mustavalkoset poikaset niin onko ne kaikki jo varattuja? jos ei niin voisin miettiä varausta! :)

MIRJA: Kaikki poikastiedustelut kannattaa soittaa tai laittaa sähköpostia, vieraskirjaa kun luen miten sattuu eli eivät olleet kaikki varattuja kun kysymyksen tänne laitoit, mutta kun nyt vastailen, niin kaikki ovat jo menneet...


Hilima
17.11.2005
12:05

Hei Ylläpitäjä! Kun oot tehnyt noin mainioita kirja-arvosteluja, heitäppä sekaan maininta Terry Pratcettin "Mahtava Morris ja sivistyneet siimahännat" opuksesta :). Pratchett fanit pitävät kirjaa vähemän arvossa, mutta musta se on rottain ystäväille oikea Tippa-Linssiin-Kirja. Kun sen on lukenut, menee väkisinkin höpöttämään omille rottalaisille miten ihania ne on. (no, kyllä mie teen sitä muutenki :D)

MIRJA: Pistämme vinkin korvan taa ja yritämme bongata ko. kirjan jostain.


Mirkka Salo
18.11.2005
23:47

Kesyrotta ja kissa ovat ilmeisesti jo saman katon alla, koska keskustelua käytiin melkein vuosi sitten. Vivian-rottani kuitenkin kauhistui kissanhajuista ihmistäkin. (Paitsi Vivian, myös minä tunnen kissoissa hajun, koska olen vahvasti allerginen kissoille, nyt valitettavasti rotillekin). Pidän kissoista, mutta rotan elämä voi olla jatkuvaa pelkoa ja varuillaan oloa jyrsijöitä luonnostaan pyydystävän eläimen kanssa, eikä se ole yhtään rentoa sellainen. Saksan paimenkoira tai muu paimenkoira on kokemukseni mukaan usein hyvä asuinkumppani rotalle, mutta rodusta ja ehkä luonteestakin riippuen myös koira voi olla stressaava asuinkumppani rottoselle. Kokemukset ovat toki yllättävän vaihtelevia, esim. rotan ja hiirenkin kesken voi tapahtua ikävyyksiä rottayksilöstä riippuen. Nämä rottamaiset sivut ovat riemastuttavan hauskat ja asiantuntevat - hyvä!!! Suomen Kesyrottayhdistyksen Rattus-lehdessä on muuten samaa meininkiä.

MIRJA: Kissan ja fretin haju tuntuvat monia rottia kauhistuttavan, mutta yleensä ilmiö on tilapäinen jos samassa taloudessa asuvat eli kyllä rotat tottuvat kissoihin. Mutta totta sekin, ettei niitä saa stressata kissan läsnäololla jos se tosiaan näyttää häiritsevän eli oma rauha taattava niille. Koira on useimmiten helpompi kumppani rotalle, mutta olen kyllä nähnyt miten kunnon vaistot omaavalla rottakoiralla silmät pullistuu päässä kun se yrittää mitään näkemättä tai kuulematta tempo itseään taittamaan rotalta niskoja... Ja toisaalta taas olen nähnyt kissojen ja rottien (täysikasvuisten!) jaloittelevan sulassa sovussa eli tämä on vähän tapauskohtaista.


Mirkka Salo
19.11.2005
00:12

Erinomaisesti arvostelemistasi rottakirjoista ja "rottakirjoista", joista olen lukenut onnekkaasti nimenomaan kolme sinulta parhaat arvostelut saanutta kirjaa, Rottaodysseian, Outi Salon Kesyrotat ja Rottarouvan, kommentoisin Rottarouvaa. Se taisi jäädä minulta kesken vuonna -88 sen vuoksi, että kirjailija aliarvioi silloin mielestäni jyrkästi albiinorottia arvellen että ne ovat degeneroituneet laboratorioissa myös älyllisesti. Albiino Nelson oli ensimmäinen rottani ja mullisti käsitykseni eläinten ja varsinkin rottien älystä, moraalista ja yksilöllisyydestä. Nelson pystyi yksin vaikuttamaan niin suuresti oman lajinsa ylivertaisuuteen uskoneeseen ihmiseen. Nelson oli kaiken lisäksi eläinkaupasta, eikä edes hyvästä sellaisesta ostettu pahnanpohjimmainen, jota pidin ainoana rottanani ja vieläpä arastellen, eli aivan toisin kuin rottaa pitäisi pitää. Vuosi oli -88 ja syntini sikäli ymmärrettävä, vaikkakaan ei sen vuoksi anteeksiannettava. Ajattelin silloin että Günter Grass uskoi luonnonrotanvärisen rotan olevan älykäs, koska hän oli uskoakseni todella tutustunut sen kaltaiseen rottaan, mutta ei voinut uskoa samaa laboratorioiden albiinoista, kuten en minäkään ennen kuin tapasin Nelsonin ja vähän sen jälkeen laboratoriorotista syntyneet Maken ja Pertun. -80 -luvun lopulla saattoi törmätä koe-eläimen poikaseen lemmikkinä. Eli siis kaikki syyt parantaa koe-eläinten elinolosuhteita: koe-eläinten älykkyys ja lempeys ja täysi rottakapasiteetti. Tämä oli ehkä hiukan unettava tarinointi mutta oli hauskaa hehkuttaa.

MIRJA: Saatoit ehkä juuri kirjoittaa vieraskirjani pisimmän ja pohdiskelevimman viestin ever :D


Satu
22.11.2005
06:44

Hei, katsopa 22.11. Keskisuomalaisesta Muksusuomalainen -palsta, siellä on kuva Himmistä ja Mimmistä. Tytöt voivat hyvin ja ovat joka päivä ilonamme. Tosi kivoja lemmikkejä. terveisin Satu

MIRJA: Hitsi, nyt on 24.11. ja kotiin ei tule lehteä eli täytyy yrittää jostain löytää toissapäiväinen lehti! Mutta kiva että teillä menee kivasti :)


Marika
24.11.2005
10:49

Kivat sivut ja paljon mielenkiintoista luettavaa! Itselläni on gerbiilejä. Rotat kiinnostaisivat..

MIRJA: Mullakin joskus pari gerbua ollut, mutta on nää rotat ihan ylivetoja mun mielestä!


:D
24.11.2005
15:38

minusta kissa ja rotta voivat olla samassa talossa...Vaikka kissaa ja rottaa pitää aina vartioida ettei kissa saa syötyä rottaa vaikka eivät ne yleensä pysty syömään..

MIRJA: Joop, kyllä se onnistuu kunhan vahtii ettei vahinkoja tule eikä kissa stressaa rottia liikaa. Yleensä nuoret vikkeläliikkeiset rotat joutuvat helpommin kissan suuhun kuin isommat ja liikkeissään hitaammat = vähemmän saalistusviettiä herättävät.


Satu ja sen äiskä
01.12.2005
10:59

Hei, minäkin luin sen Pratchettin Sivistyneet siimahännät äidin kanssa ja olipa tosi mahtava teos. Omat rotatkin näimme ihan eri valossa, tosin ovathan nekin upeita ja fiksuja ja filmaattisia ja tykkäämme niistä joka päivä enemmän. En voi enää mennä matkallekaan, kun en voi olla erossa niistä päivääkään. Niin ihania ne ovat. Olivat viikon hoidossa eläinkaupassa ja olivat hävyttömän huonosti hoitaneet meidän murujamme. kesti viikon ennen kuin saimme ne taas normaaleiksi, niin säikkyjä oli niistä tullut siellä... Emme suosittele. Pitäisi löytää joku kaveri, joka hoitaisi jos joskus lähtee johonkin reissuun. Joihinkin keskusteluihin äidin kommentti, että rottia suotta pelätään ja inhotaankin, ovat tähänastisen elämäni parhaat lemmikit ja niin mukavaa kaveria kuin kesyrotta saa hakea. Suosittelemme. t. Satu ja äiskä

MIRJA: Voi kun kiva kuulla! Täytyy tosiaan itsekin hommata tuo kirja käsiinsä... Mutta jatkakaahan samaa rataa ja toivottavasti löydätte jonkun kivan hoitopaikan vastaisuuden varalle!


Janika
17.12.2005
14:32

Uutta kotia etsivät herrat olivat niiin ihanan näköisiä (isoja ja pulleita), että melkein voisin perhesodankin uhalla haluta ne. MUTTA olen juuri muuttamassa Helsinkiin niin pieneen huoneeseen, ettei rotat tule kysymykseenkään. Niisk... :( Onpa rotaton elämä välillä niin rankkaa... Olisi niin kiva rapsutella pulleita poikia aina iltaisin. Onneksi voi lukea kuulumisia rottalasta näiltä sivuilta. Hauskaa joulua ja onnekasta uutta vuotta! Toivottelee Janika ilman hobittejaan

MIRJA: Voi sinnuu... Vai että Hesaan vie suunta! Onnea ja menestystä vaan siellä suomen isossa omenakodassa ;)


satu kotikoski
19.12.2005
13:43

moi Mirja! Sain sinulta syksyllä kaksi rottaa. Ne voivat hyvin ja ovat sosiaallisia ja pirteitä. Kun lähdimme lokakuussa matkalle vein ne eläinkauppaan hoitoon. olimme matkalla 8 päivää. Sillä aikaa kun olimme matkalla eläinkaupassa rottia oltiin kohdeltu tosi huonosti. Vesiä ei oltu vaihdettu koko 8 päivään, häkkiäkään ei oltu siivottu vaikka myyjät olivat luvanneet vaihtaa kaksi kertaa viikossa. Rotat olivat eläneet kuivaruoalla 8 päivää ja kun pääsimme kotiin rottien kanssa niillä oli ripuli. Turkki ei kiiltänyt ja kynnet olivat pitkät. Rotilla kesti viikko toipua siitä Onneksi enää ei ole niin! T: Satu,Himmi ja Mimmi

MIRJA: Voi kun kurjaa :( Tuo eläinkauppahoito voi kotioloihin tottuneille olla melkoinen stressi. Onneksi 8 päivää ei ole kovin pitkä aika, joten tuskin mitään suurempaa vahinkoa saivat eli ei tuossa ajassa pitäisi kynsien tai turkin mitenkään mahdottomaan kuntoon mennä jollei eläin ole selkeästi sairas. Mutta toivottavasti ensi kerralla löytyy parempi paikka.


Mirja Tiihonen
21.12.2005
11:11

Lämmintä joulunaikaa sinulle ja karvaturreillesi ja hyvää vaihtuvaa vuotta 2006! Onnea Nupun perheenlisäyksen johdosta! =)Ada ja Pyry voivat hyvin ja lähettävät terveisiä kasvattiäiskälleen!

MIRJA: Voi kiitos kiitos :) Mie tuossa vähän olen funtsinut, että kyllä myö ne poikaset voitaisiin sillä tyttösellä tässä kohtatehdä, kun tuo sisko alkoi parturoida. Oli sikäli tosi mystinen juttu, että samassa boksissa alkoi parturoida samana päivänä toinenkin naaras, joka oli aiemmin ollut 3 näyttelyssä ja saanut poikasetkin eikä mikään näistä ollut sillä parturointi laukaissut. Eli mietin vain että olikohan tuon päivän reissussa niiden mielestä jotain ihan erityisen stressaavaa...? Mene tiedä.


Ellu ja lauma
21.12.2005
17:53

Hyvää Joulua koko laumalle ja myös sen ihmis jäsenille :) T.Ellu ja poppoo ps. paperit tuli, kiitos kovasti!!

MIRJA: Kiitos ja hyvää vuotta 2006 koko porukalle!


satu kotikoski
21.12.2005
21:31

Hei Mirja! Mitä teen jos mimmi rottani häntä on kipeä. Ihan kuin Himmi rotta olisi purrut siitä palan. Miten sitä pitäisi hoitaa? Vienkö Mimmin eläinlääkäriin? Paikka punottaa vähäsen ja siitä on lähtenyt hännän päällä olevaa nukkaa. T: Satu, Himmi ja Mimmi :)

MIRJA: Kuulostaa pintanaarmulta, joten tuskin syytä huoleen. Paranee varmasti pian itsekseen, mutta jos iho on selvästi rikki, niin kannattaa toki putsata.


marinka pyy
22.12.2005
00:36

katselin että noissa linkeissä on aika monia jotka ei toimi, tai sivuja ei enää ole...ei se minua nyt niin häiritse mutta sen verran kuitenkin että voisihan niitä varmaan poistaa kun eivät ole toiminassa :)

MIRJA: Joop, pitäisi ehtiä käydä ne läpi vaan joskus, mutta yritän ottaa projektiksi lähiaikoina.


satu kotikoski
22.12.2005
12:58

Moi vielä Mirja! Rottani Himmi ja Mimmi on netissä. Kun menet googleen ja menet kuviin ja laitat hakusanaksi kesyrotta ilmestyy rottien kuvia. Rottien kuvia on kaksi sivua. Toisella sivulla on kuva Himmistä ja Mimmistä. T: Satu, Himmi ja Mimmi :)

MIRJA: Bongasinkin tuon kuvan jo Keskisuomalaisesta aikanaan. Hauskaa että pääsivät lehteen :)


Jenny Andersson
23.12.2005
22:40

Oli todella hyvä sivu!! Kertoo paljon hyödyllisiä asioita.

MIRJA: Kiidosh, hyvä jos näistä jotain hyötyä ja iloa on.


Unikko- rotta
25.12.2005
20:17

Moi, mä oon Unikkoo rotta ja tarvisin ittelleni tyttö kaveria! Asun nokialla ja haku onnistuisi treeltä. Olen vielä poikanen. ehkä 3 kk varmaksi en tiedä :( mutta kerro jos sinulla olisi minulle kaveri :)

MIRJA: Niin tarvitsetko itsellesi ihan häkkikaveria? Kyllähän näitä meillä syntyy, mutta poikastiedusteluissa kannattaa aina ottaa suoraan yhteyttä, vieraskirjaa en lue ollenkaan niin tiuhaan kuin esim. sähköpostia.