Miten valitsen Sen Oikean?

luovutusikä
Fyysinen kunto
luonne ja kesyys
Ulkonäkö
Taustatiedot

"Kukahan näistä olisi juuri Se Oikea?"

lähtiessäsi ostamaan rottaa, olet jo valmiiksi miettinyt rottien määrän ja luultavasti senkin, haluatko uroksen vai naaraan. Jotta välttyisit pettymyksiltä, kannattaa huomioida muutamia muitakin seikkoja.

Ikä

Ensinnäkin sinun tulisi tarkistaa poikasten ikä. Kesyrotan tulisi olla vähintään 5-viikkoinen ennen kuin se erotetaan sisaruksistaan. Mikäli poikaset ovat erityisen pieniä, olisi ne hyvä luovuttaa vasta hieman myöhemmin. Toisinaan tarjolla on syystä tai toisesta täysikasvuisia yksilöitä. Varsinkin naaraat sopeutuvat uuteen kotiin yleensä hyvin, mutta tarkista aina miksi rotalle etsitään kotia.

Poikasten tullessa luovutusikään,tulee naaraat ja urokset erottaa omiksi ryhmikseen, jotta ei-toivotulta jälkikasvulta varmasti vältytään. Älä siis osta rottaa (ainakaan naarasta) poikueesta, jossa sisaret ja veljet ovat asuneet yhdessä yli viiden viikon ikäisiksi. Jos näet jossain yli viisiviikkoiset urokset ja naaraat asumassa vielä samassa häkissä, on aiheellista huomauttaa asiasta rottien omistajalle. On väärin keskenkasvuista naarasta kohtaan, että se joutuu alttiiksi poikasten kantamisen ja imettämisen aiheuttamalle fyysiselle rasitukselle.

Fyysinen kunto

Tarkista rotan terveys. Rotan tulee olla pirteä eli se ei saa kyhjöttää apaattisena ja turkki pörhössä häkin nurkassa. Vaikka rotat ovatkin "torkkueläimiä" voi eläin tietysti olla uninen, eikä sitä pitäisi sekoittaa sairauteen. Kuuntele rotan hengitystä painamalla sen kylki korvaasi vasten. Keuhkot eivät missään nimessä saa rohista eikä rotta saisi aivastella. Katso ovatko rotan silmät avoimet ja kirkkaat. Pieni rähmä ei välttämättä ole vaarallista, mutta silmät eivät saa vuotaa ja silmien siristely voi olla sairauden merkki. Vilkaise ettei häkissä näy merkkejä ripuliulostuksesta. Jos nämä asiat ovat kunnossa, on moni vaiva jo poissa laskuista.

luonne ja kesyys

Jos rotat ovat säikkyjä, kiljuvat käteen otettaessa, räpiköivät hurjana tai jopa purevat: älä osta tai ainakin mieti tarkkaan. Säikkyjä poikasia ei ole käsitelty eikä niiden kanssa olla seurusteltu tarpeeksi. Arankin poikasen saa kyllä yleensä kesytettyä kivaksi kaveriksi, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Pahimmassa tapauksessa voi tuloksena olla molemminpuolinen pettymys.

Rottiin pätee sama kuin muihinkin eläimiin: parhaan lemmikin saat rotasta, joka on jo aivan pienenä tottunut ihmisiin ja on siten luottavainen, ei rimpuile ja selvästikin nauttii hellittelyistäsi. Jos poikaset pakenevat, kun niitä yrittää nostaa häkistä tai kököttävät sitkeästi piilossa, mutta ovat kuitenkin käsiteltävissä, voit melko huoletta ostaa tällaisen rotan. Se on vain vielä hieman ujo, mutta todennäköisesti mukava rottalapsi. Kaikkein paras alkuasetelma on, jos rotta tulee itse nuuskimaan häkkiin työnnettyä kättäsi.

Jos rottien kasvattaja/myyjä on todella paneutunut poikueeseen, hän osaa jo mahdollisesti kertoa jotain yksittäistenkin rottien luonteesta. Tosin jos kaikki rotat ovat tismalleen saman värisiä ja niitä on 15, on tässä tietenkin omat hankaluutensa eikä viisiviikkoisen persoonallisuus muutenkaan vielä kovin vahvasti erotu.

Ulkonäkö

Jos sinua kiinnostaa käydä rottasi kanssa virallisissa näyttelyissä tai jos suunnittelet itsellesi kasvattajauraa rottien parissa, muodostuvat myös ulkonäölliset seikat tärkeiksi. Silloin sinun tulee miettiä haluamaasi väriä hieman tarkemmin, kysellä rotan taustasta ja ehkäpä myös vanhempien menestyksestä näyttelyissä. Kasvattaja osaa pyydettäessä suositella sopivaa poikasta, mutta mitään menestystakuuta hän ei tietenkään voi antaa.

Muista kuitenkin, että kaikki terveet ja hyvin hoidetut rotat voivat vapaasti osallistua pet-luokkaan, joten jokainen rotanomistaja pääsee kyllä halutessaan nauttimaan näyttelyjännityksestä. Ja jos et halua mitään näyttelyrottaa, voit vapaasti valita juuri sen, joka mielestäsi on suloisin, hauskin ja persoonallisin!

Värillä on merkitystä kuitenkin jokaiselle rotanomistajalle siinä mielessä, että ainakaan ensikertalaisen ei ehkä kannata ottaa kahta tismalleen saman väristä rottaa, sillä niiden tarkkailu on tuolloin paljon vaikeampaa. Varsinkin jos rotta joskus sairastuu, on oireet helpompi havaita, jos voi varmasti sanoa, että se on nyt Ismo eikä Ilkka, joka ei syö. Eli varsinkin aluksi joko eriväriset, kuviolliset (ne ovat aina vähän erinäköisiä) tai sileäkarvainen ja rex ovat suositeltavimmat yhdistelmät. Tosin koko, valkoiset varpaat yms. seikat auttavat usein erottamaan yhdennäköisetkin rotat toisistaan.

Tausta

Kasvattaja osaa kertoa sinulle yleensä melko tarkkaan rotan taustan, vanhempien luonteet ja muut haluamasi tiedot. Jos osta rotat viralliselta kasvattaja, joka asuu kaukana etkä pääse katsomaan rottia etukäteen, voit (ainakin minun mielestäni) kuitenkin luottaa kasvattajan sanaan, kun hän kertoo jotain rotistaan. Sellainen virallinen kasvattaja, joka lupaa liikoja tai muuten hoitaa asian huonosti, joutuu pian huonoon huutoon, jolloin kasvattamista on hyvin vaikea jatkaa.

Toivottavasti sinäkin löysit tai löydät itsellesi kiltin ja terveen rottalapsosen!

(copyright: Mirja Niskala)