Kantoaika ja synnytys

 

"Vagabond's Mood Indigo onnellisesti kantavana."

 

Kantoaika Rotta kantaa poikasiaan n. 21 vuorokautta, mutta usein päivän tai pari pidempään. Omilla rotillani yleisin kantoaika on ollut 22,5 vrk. Jopa viikonkin ylitys voi olla mahdollinen, mutta erittäin harvinainen. Usein erittäin suuret poikueet syntyvät nopeammin ja erittäin pienet antavat odottaa itseään hieman pidempään. On hyvin tapauskohtaista, missä vaiheessa naaraasta alkaa nähdä, että se todella on kantavana. Yleensä kuitenkin kahden viikon jälkeen naaras alkaa silminnähden pyöristyä ja aivan viimeisinä päivinä tämä on erityisen huomattavaa. Se kuinka mahtavan mahan emä kasvattaa riippuu yksilöstä ja poikueen koosta. Kantava naaras tarvitsee ravitsevaa ja monipuolista ruokaa. Erityisesti riittävä kalkin saanti on turvattava esim. kalkkikivellä tai kanamunankuorilla, proteiinin määrää ruokavaliossa on syytä jonkin verran lisätä ja vitamiinien saannista huolehdittava. Kantavan naaraan kuivaruoaksi käy hyvin esim. koiran kuivaruoka. Periaatteessa kantava naaras saa syödä niin paljon kuin tahtoo, mutta jos sillä on taipumus ahnehtimiseen ja lihomiseen, ei ruokaa nytkään ehkä kannata antaa aivan määrättömästi. Imetysaika on yleensä kantoaikaakin rasittavampi naaraan elimistölle, joten kantoajan lopulla ja imetyksen alkaessa ruokintaa voi erityisesti tehostaa. Kantoajan loppupuolella naarasta tulee käsitellä varoen eikä sitä saisi stressata tarpeettomilla epämiellyttävillä kokemuksilla. Jos naaraasi esim. inhoaa kynsien leikkuuta, ei sitä ole syytä ajoittaa raskauden loppuajalle. Synnytys lähestyy Kun synnytykseen on aikaa joitakin päiviä, tulee naaras siirtää synnytyshäkkiin erilleen laumatovereistaan. Jos naaras on kantoaikana asunut lasten isän kanssa, tulee uros erottaa hyvissä ajoin, sillä se voi astua naaraan uudelleen välittömästi synnytyksen jälkeen, jolloin naaras saattaa synnyttää uudet poikaset ennen kuin edellisiä on vieroitettu. Joskus naaraat voivat asua yhdessä poikasaikanakin ja tämä voi vähentää stressiä, mutta jos olet epävarma niiden keskinäisistä suhteista, on synnyttäjä varminta ottaa erilleen. Muut naaraat eivät kokemukseni mukaan ole kovin kiinnostuneita poikasista tai vahingoita niitä, mutta poikasiaan puolustava emä voi olla vaaraksi muille. Kaikki eivät näin tee, mutta osa. Hyvä synnytyshäkki on keskikokoinen ja siinä on riittävän pieni, poikasenpitävä pinnaväli. Tasot ja riippumatot eivät ole suositeltavia, sillä naaras tekee mielellään pesänsä niille, jolloin poikaset ovat putoamisvaarassa. Hyvin kapeat tasot ovat kuitenkin yleensä ok, sillä niihin ei pesää tehdä, mutta naaras pääsee sinne loikoilemaan. Kun poikaset kasvavat, voit lisätä häkkiin tasoja ja muuta kiipeilyvarustusta. Myös terraariot ja isot dunaboksit käyvät synnytykseen, kunhan ilma vaihtuu riittävästi. Naaraalle kannattaa tarjota melko tilava pesäkoppi. Jos haluat päästä helposti kurkkimaan vauvoja, kannattaa katon olla aukeava. Jotkut käyttävät myös koppeja, joissa ei ole pohjaa, mutta näissä on se vaara, että jos koppi liikkuu, voivat hennot poikaset litistyä reunan alle. Pesäkopin voit halutessasi askarrella vaikka pahvilaatikosta. Kaikki naaraat eivät kuitenkaan koppia käytä, vaan saattavat varsinkin lämpimässä huoneessa tehdä avopesän.  Tarjoa naaraalle runsaasti paperia pesätarpeiksi, mutta vältä tuoreita sanomalehtiä. Useimmat naaraat rakentavat pesän pari päivää ennen synnytystä, mutta jotkut aloittavat tämän jo huomattavasti aiemmin. Toiset vuoraavat koko häkin lattiasta kattoon, toiset kasaavat paperia lähinnä pesämökkiin ja jotkut pistävät muutaman suikaleen ristiin ja synnyttävät paljaalle pohjalle. Synnytys Monet naaraat lakkaavat syömästä synnytystä edeltävänä päivänä, mutta mikään sääntö tämä ei ole (olenpa nähnyt naaraan jopa syövän ja synnyttävän yhtä aikaa :)). Synnytyksen alla naaras tulee kuitenkin levottomaksi, saattaa venytellä tavallista enemmän, pyöriä ympäriinsä ja nuolla itseään. Joskus voi tulla myös vähäistä vuotoa. Yleensä varsin pian ensimerkkien jälkeen naaras vetäytyy jo pesäänsä. Mikäli pesä ei ole avoin, voit seurata synnytystä vain kuuntelemalla vikinää, jota poikaset pitävät syntymänsä jälkeen ja varsinkin päästessään syömään. Yleensä naaras viipyy pesässä varsin pitkään synnytyksen jälkeen - jopa koko päivän. Myöhemmin naaras käy pesässä usein, mutta yleensä vain syöttämässä ja hoitamassa poikasia ja nukkuu ja oleilee sitten muualla. Ensimmäiset kaksi viikkoa poikaset ovat pesässä ehkä joitakin satunnaisia poiseksymisiä lukuun ottamatta ja tuona aikana monet naaraat ovat aika suojelevaisia. Voit kuitenkin tutkia pesän houkuttelemalla naaraan jaloittelemaan, hajustamalla käsiäsi puruissa ja tutkimalla pesän varovaisesti. Rottanaaras on yleensä taitava emo, joka ei apua kaipaa. Mikäli synnytyksessä tai imetyksessä on kuitenkin ongelmia, täytyy sinun puuttua tapahtumien kulkuun. Jos naaras tiputtelee verta tai muuten vaikuttaa siltä että h-hetken pitäisi olla käsillä, mutta mitään ei tapahdu, ei synnytys ilmeisesti käynnisty normaalisti tai synnytyskanavassa voi olla tukos. Tukosta voi yrittää liuotta parafiiniöljyllä, mutta synnytysongelmissa on aina syytä kääntyä eläinlääkärin puoleen. Naaraan henki ei yleensä vaarannu, vaikka poikaset menisivät päivän tai pari yliaikaisiksi, mutta jos verta tulee eikä poikasia saada ulos saman vuorokauden kuluessa, on niiden menehtyminen melko todennäköistä. Synnytyksen käynnistämistä ei rotille yleensä tehdä ellei ulos ole tullut vähintään yhtä poikasta, sillä näin pienellä eläimellä on lähes mahdotonta arvioida, onko synnytystie riittävästi auennut. Muutoinhan hormonein aikaan saadut supistukset ovat naaraalle erittäin kivuliaita, kun poikaset eivät mahdu syntymään. Tästä syystä sektio onkin ensisijainen apu vakaviin synnytysongelmiin. Aina on kuitenkin parempi, jos poikaset tulevat lopulta omia aikojaan ulos - vaikka sitten kuolleina. Tämä siksi, että leikkaus on riskialtis ja poikasilla siinäkin joka tapauksessa heikot mahdollisuudet selvitä hengissä, sillä vaikka ne saataisiin elossa ulos, on emä yleensä liian tokkurassa alkaakseen hoitaa niitä kunnolla riittävän pian. Joskus voi myös olla niin, ettei naaras ala hoitaa poikasia. Tällöin käsiruokinta tai keinoemon löytäminen ovat ainoat vaihtoehdot. Ikävä kyllä etenkin käsinruokinta on todella työläs prosessi, joka vaatii yleensä vähintään kahden ihmisen vuorottelua, jotta ruokinta 1-2 tunnin välein järkevästi onnistuu yötä päivää. Onnistumismahdollisuudet eivät silti ole kovin hyvät ja enimmilläänkin tällä tavoin yleensä saa pidettyä hengissä ehkä yhden tai kaksi poikasta. Moni käsin ruokittu poikanen kuitenkin menehtyy 1-2 viikon iässä ja samoin voi käydä lapselle, joka on siirretty viiveellä toiselle emolle ja on jäänyt vaille tärkeää ensimaitoa. Valeraskaus Joskus astuminen ei johdakaan tiineyteen, vaan seurauksena on valeraskaus. Valeraskaudessa elimistö ikään kuin uskoo olevansa kantavana, vaikka näin ei todellisuudessa olekaan. Naaras voi pyöristyä ja sen käyttäytyminen voi muuttua hormonitoiminnan vaikutuksesta. Valeraskaus kestää vain kaksi viikkoa, minkä ajan kuluttua naaras tekee pesän, mutta menettää nopeasti kiinnostuksensa siihen. Naaras voi tulla valeraskaaksi vaikka uros ei olisi sitä astunutkaan.

(copyright: Mirja Niskala)