Parin valinta

Parin valinnassa on ensimmäiseksi varmistettava, että eläimet ovat täysin terveitä. Eläin ei saa kärsiä mahdollisesti periytyvistä, tarttuvista tai muistakaan sairauksista. Yleiskunnon tulee olla hyvä, jotta uros kestää parittelun aiheuttaman rasituksen ja naaras puolestaan suoriutuu kantoajasta ja imetyksestä. Mikäli vanhemmat sairastavat esim. tarttuvaa hengitystieinfektiota tai niillä on loisia, siirtyvät ne yleensä myös poikasiin.

Toisekseen rottien tulee olla sopivan ikäisiä. Naaraan tulee olla vähintään 5 kk täyttänyt, mutta alle vuoden ikäinen saadessaan ensimmäiset poikasensa. Ison ja hyvin kehittyneen naaraan voi astuttaa jo 4 kk iässä, mutta aloittelija harvoin osaa arvioida onko naaras todella valmis tuossa iässä, joten paras ikä on yleensä paras ikä ensimmäisille poikasille on yleensä 5-8 kk. Yläikäraja ensipoikueelle ei ole ihan tarkka, mutta mitä lähemmän vuoden ikää mennään, sitä suurempi komplikaatioiden ja myös hedelmättömyyden riski on. Jos naaraalla on aiemmin ollut jo poikaset, voi se melko turvallisesti synnyttää jonkin verran yli vuoden ikäisenäkin. Vanhenevan naaraan lantion luut eivät enää jousta synnytyksessä, mutta synnytys sujuu yleensä ongelmitta, jos lantion luut ovat avautuneet aiemmassa synnytyksessä. Ensisynnyttäjäksi yli vuoden ikäinen on kuitenkin liian vanha.

Siimis Trollhättan ja Vagabond's Sirius lemmenpesässään

Uroksen puolestaan tulisi olla yli 6 kk ikäinen. On hyvä odottaa aikuisikää ja murrosiän laantumista, jotta nähdään uroksen luonne ja myös terveys ennen sen käyttöä, sillä jotkut urokset voivat tulla korostetun maskuliinisiksi aikuistuessaan. Jos halutaan, että tällainen uros tulee toimeen häkkikaverinsa kanssa jatkossakin, sitä ei pidä päästää asumaan naaraita eikä varsinkaan nuorella iällä, sillä nuorena naisiin päässeellä uroksella on suurempi riski tulla machoksi vanhempana kuin jos se on ensin ehtinyt kasvaa rauhassa. Taipumus machoiluun voi myös jossain määrin periytyä, minkä vuoksi sellaista urosta ei tulisi käyttää jalostukseen lainkaan.

Rottien tulisi siis olla hyväluonteisia, sillä se on osittain periytyvä ominaisuus. Lisäksi jos naaras on arka ja herkkä puremaan, on poikasten käsittely vaivalloisempaa ja se jää ehkä vähemmällä emon hampaiden pelossa, joten lapsista voi tulla villikkoja ihan silkkaa käsittelemättömyyttään. Onneksi suojelevaisimmankin naaraan puolustusvaisto vähenee kun poikaset vanhenevat.

Vaikka teettäisit vain lemmikkipoikuetta, älä yhdistä rottia, joilla on samoja vikoja. Jos naaras on esim. pieni, etsi sille kivan kokoinen uros tai jos naaras stressaa herkästi, varmista että uros on varmasti lunki luonteeltaan. Sopivia väriyhdistelmiä olisi myös hyvä hiukan miettiä, jotta voit ennustaa, millaisia poikasia yhdistelmästä saat etkä samalla tule tarpeettomasti hämmentäneeksi rottakunnan geenisoppaa.

 Alkuvalikkoon    Sopivat yhdistelmät

(copyright: Mirja Niskala)