Mistä kesyrotta kannattaa ostaa
Ei ole yhdentekevää mistä ostat rottasi. Sen lisäksi että se vaikuttaa siihen millaisia rottia, taustatietoja ja neuvoja saat, otat samalla kantaa siihen, millaista kasvatustoimintaa haluat tukea - joko vastuullista tai välinpitämätöntä.
Kesyrottia voi ostaa Suomen Kesyrottayhdistys ry:n hyväksymiltä kesyrottakasvattajilta, ilman kasvattajanimeä kasvattavilta harrastajilta, useimmista eläinkaupoista, satunnaisilta poikasten teettäjiltä ja toisinaan käärmeen ruoan kasvattajilta. Joskus tarjolla on myös täysikasvuisia: eläinsuojeluyhdistyksille tulee satunnaisesti hylättyjä löytörottia ja joskus rotat voivat etsiä kotia esim. omistajan allergian vuoksi.
Kesyrottakasvattajat
Satunnaiset poikueetEläinkaupat
Eläinsuojelutapaukset ja muut täysikasvuiset
![]()
Nämä vauvat ovat syntyneet Siimis-rottalassa. Kuva: Ranja Heikari
Viralliset ja epäviralliset kasvattajat Suomen Kesyrottayhdistyksen hyväksymien virallisten kasvattajien yhteystiedot löydät SKeY:n kasvattajalistalta. Heillä on virallisesti hyväksytty kasvattajanimi, jonka voi saada oltuaan vähintään pari vuotta olleet ko. yhdistyksen jäseniä, heillä poikueita on vähintäänkin pari vuodessa ja ainakin kerran vuodessa heidän tulee näyttelyttää oma kasvattinsa saadakseen näin arvion kasvatustyön suunnasta.
On myös jonkin verran aloittelevia kasvattajia tai muuten kesyrottien parissa aktiivisesti puuhaavia harrastajia, jotka kasvattavat rottia ilman kasvattajanimeä. Yleensä he ovat rottiin perehtyneitä ja asiantuntevia henkilöitä, joilla on kasvatuksessa ainakin jonkinlaista suunnitelmallisuutta ja he noudattavat yleisiä suosituksia esim. poikasten luovutusiästä ja hinnasta. Se erottaakin nämä harrastajat ns. satunnaisista poikasten teettäjistä.
Kesyrotta onkin kaikkein paras hankkia suoraan kasvattajalta, jotta saisit hyvinvoivan ja kiltin lemmikkirotan. Vastuuntuntoinen kasvattaja luovuttaa poikaset aina terveinä, käsittelyyn tottuneina ja luovutusikäisinä (vähintään 5 viikkoa). Hän on myös erotellut urokset ja naaraat ajoissa toisistaan. Kasvattajalta ostamasi poikasen mukana saat aina kirjallisen hoito-ohjeen ja useimmiten myös rekisteritodistuksen, josta näet eläimen taustan.
Koskaan eläimestä ei voi antaa "takuutodistusta", mutta kasvattajat neuvovat ja auttavat poikasen ostajaa mahdollisesti eteen tulevissa ongelmissa. Monet kasvattajat ovat myös valmiita ottamaan kasvattinsa takaisin tai ainakin auttavat rottien uudelleen sijoittamisessa, jos siitä joudutaan luopumaan esim. allergian tms. syyn takia.
Kasvattajia löytyy tällä hetkellä melko hyvin eri puolilta Suomea ja saatavilla on runsas valikoima eri värejä ja kuvioita. Joskus välimatkat voivat olla ongelmallisia, jos kasvattaja ei asu samalla suunnalla ostajan kanssa. Jos ostaja ei pääse hakemaan, eikä kasvattaja tuomaan, hyödynnetään tuttavien reissuja, kasvattajien näyttelymatkoja yms. konsteja, joiden avulla rotta saadaan kuljetettua turvallisesti uuteen kotiinsa :)
Jos haluat nimenomaan näyttelytasoisen tai jalostukseen sopivan eläimen, osaa virallinen kasvattaja neuvoa sinua valinnassa. Suurin osa poikasista myydään kuitenkin ihan tavallisten ihmisten tavallisiksi lemmikeiksi. Jonkin verran nykyään harrastetaan myös rottien sijoitustoimintaa koiramaailman tapaan.
Satunnaiset poikueet
Tähän kategoriaan kuuluvat lähinnä ne poikueet, jotka joku satunnainen rotista pitävä henkilö on lemmikkirotallaan päättänyt teettää. Usein kaikki sujuu hyvin ja lapset ovat parhaassa tapauksessa todella lällytettyjä, sillä ovathan ne perheelleen ainutlaatuinen tapaus. Toisaalta jos jokin menee pieleen, menee myös sormi helposti suuhun, sillä tietoa on yleensä vähemmän kuin intoa.
Ikävä kyllä tähän satunnaisten ryhmään kuuluvat myös ne vahinkopoikueet, jotka useimmiten johtuvat siitä, ettei uros- ja naaraspoikasia ole ajoissa erotettu. Paljon pienempi paha on, jos vahinkolapset saanut on täysikasvuinen naaras ja mieluiten vieraan uroksen kanssa.
Silloin tällöin olen myös törmännyt tapauksiin, joissa käärmeelleen ruokaa kasvattava henkilö myy satunnaisesti poikasia myös lemmikeiksi. Lemmikiksi kasvatettua eläintähän ei lain mukaan saa käyttää ruoaksi, joten ruokaeläimet on kasvatettava erikseen. Ikävä kyllä näissä tapauksissa rottien olot vain ovat usein kovin ankeat, niiden ruokintaan tai terveydenhuoltoon ei ole kiinnitetty juurikaan huomiota, saatikka että niitä olisi edes kohtuullisesti käsitelty. Voit toki "pelastaa" rotan käärmeeltä (jonka on kuitenkin syötävä lajille tyypillistä ravintoa), mutta suositella sitä kyllä ei voi.
Eläinkaupat
Useimmat eläinkaupat myyvät kesyrottia, jos niitä vain sillä hetkellä on saatavilla. Sekä eläinkauppojen että niissä myytävien eläinten taso vaihtelee erittäin paljon. Niinpä aikoessasi hankkia eläinkaupasta kesyrottia, on sinun syytä olla erityisen huolellinen. Huomioitavista seikoista voit lukea lisää kohdasta "Valinta". Kannattaa myös pyrkiä asioimaan mahdollisimman hyvämaineisessa ja asiantuntevassa liikkeessä, jossa eläinten olot ovat yleensäkin hyvät.
Eläinkaupoista siis voi saada erittäin miellyttäviä, terveitä ja hyvin hoidettuja rottia tai arkoja, sairaita ja sisäsiittoisia rääpäleitä. Suurin yleinen ongelma ehkä on että poikaset joko luovutetaan alaikäisinä tai uroksia ja naaraita ei eroteta toisistaan ajoissa, jolloin naaraspoikanen voi ostohetkellä ollakin kantavana. Myös ruokinnassa ja sairauksien tunnistamisessa on joissakin tapauksissa puutteita.
Eläinkaupat hankkivat rottia useita eri teitä. Ehkä tavallisinta on, että joku satunnainen henkilö tarjoaa vahingossa tai tarkoituksella syntyneitä poikasia, jotka eläinkauppa ottaa sitten myyntiin. Jos lapset kasvattanut on ruokkinut emoa ja lapsia oikein ja muutenkin niitä rakkaudella vaalinut, ovat ne usein hyviä, terveitä lemmikkejä, jotka voit huoletta ostaa.
Vahinkopoikaset ovat usein liian nuorista emoista, jotka oma veli on päässyt astumaan, joten ne ovat monesti erittäin pieniä eivätkä välttämättä valmiita luovutettaviksi vielä viisiviikkoisina. Niistä voi tulla hyvinvoipia ja kivoja lapsosia, jos saavat kypsyä rauhassa, mutta jos elämän alku on ollut kovin tiukka, voivat ne jäädä kitukasvuisiksi ja olla vanhempanakin herkkiä sairastumaan.
Jotkut kesyrottakasvattajatkin antavat toisinaan kaupoille myyntiin omia poikasiaan. Tällöin voi yleensä olla varma, että kyseinen liike on hyvämaineisena pidetty ja poikasille on usein annettu paperit ja hoito-ohje mukaan.
Jotkut kaupat kasvattavat poikasia itse tai hankkivat niitä "tukuista" eli suurkasvattajilta kotimaasta tai ulkomailta (esim. Hollannista). Suomessa ei rottien osalta voida ehkä puhua kuin korkeintaan satunnaisesta poikastehtailusta, mutta ulkomailla voivat lemmikkikasvattamot olla valtavia laitoksia. Tuontirotat voivat olla erikoisen värisiä tai dumboja ja siksi viehättää ulkonäöllään, mutta usein niillä on loisia, nuhaa, sisäkorvan tulehduksia ja ne voivat olla arkoja. Kaupoissa tai tukuissa kasvatetut poikaset eivät myöskään välttämättä saa riittävästi ihmiskontakteja riittävän nuorena, jotta niistä tulisi miellyttäviä ja kesyjä.
Kaikissa em. tapauksissa on olennaista, kuinka on huolehdittu emon ja poikasten hyvinvoinnista ja paljonko poikasia on käsitelty. Jos olet ostamassa rottia eläinkaupasta, tutki ne huolella ja kysele niiden taustat niin paljon kuin mahdollista!
Sivun alkuun
Eläinsuojelutapaukset ja täysikasvuiset rotatRottien normaali luovutusikä on 5 viikkoa - 3 kk. Joskus eri syistä voi olla tarjolla myös täysikasvuisia rottia. Ota selvää miksi rotta etsii uutta kotia ja kysele sen luonteesta. Täysikasvuisen rotan luonteesta kun voi kertoa jo paljon enemmän kuin luovutusikäisestä poikasesta eli et saa sikaa säkissä. Luopumisen syynä voi olla allergia, yllättävä riitautuminen häkkitovereiden kanssa tms.
Yleensä täysikasvuiset naaraat sopeutuvat hyvin uuteenkin ympäristöön, mutta jotkut urokset ovat niin leimautuneita hoitajaansa, että kodin vaihto on niille ainakin aluksi hyvin stressaavaa. Urosten kohdalla kodin vaihtoa tuleekin harkita tarkoin ja varautua siihen, että sopeutumiseen menee hieman pitempään kuin naarailla. Tosin poikkeuksiakin on. Yleensä kahdestaan muuttavat urokset sopeutuvat paremmin kuin yksin muuttavat. Myös hyvin vanhat rotat ansaitsevat mielestäni tasaisen vanhuuden tutussa ympäristössä.
Eri puolilla Suomea toimivat eläinsuojeluyhdistykset ovat viime vuosina yhä enenevässä määrin ottaneet hoiviinsa hylättyjä kesyrottia. Rottia harvoin otetaan huostaan huonon kohtelun takia, vaan tyypillisesti omistaja hylkää ne häkissä tai laatikossa jonnekin, päästää ne vapaaksi tai rotat ovat karanneet. Ihmisten valveutuneisuudesta mielestäni kertoo, että yleensä ihan satunnainen ohikulkijakin on tunnistanut luonnostakin rotat juuri kesyrotiksi joko ulkonäön tai käyttäytymisen perusteella.
Voit kysellä tällaisia löytörottia paikalliselta eläinsuojeluyhdistykseltä tai -valvojalta. Rotat tulee tarkistaa huolella ulkoloisten ja muiden vaivojen varalta ja tarvittaessa hoitaa, mikäli jotain ilmenee. Kovia kokenut rotta voi olla joko todella kiitollinen sinulle huolenpidostasi tai joissain tapauksissa myös arka. Kannattaa siis hieman tutustua ensin, jotta voi varmistua siitä, ettei se ole kovin ehtinyt villiintyä.