KesyrotatOuti Pauliina Salo, 1992 WSOY, Juva 1992
Tämä on ehdottomasti paras suomenkielinen tietokirja kesyrotista, ja suosittelen sitä lämpimästi jokaiselle rottia omistavalle tai niiden hankintaa suunnittelevalle.
Kirja käy järjestelmällisesti läpi rotan historian villistä lemmikiksi, rakenteen, hankintaan liittyvät asiat, tarvikkeet, hoidon, ruokinnan, lisääntymisen, sairaudet sekä käsittelee perusteellisesti rottien viestintää ja käyttäytymistä. Kesyrottaongelmiinkin otetaan kantaa ja rottatoiminnan ja yhdistysten esittelykin löytyy kirjan lopusta. Kirjasta löytyy myös kirjallisuusluettelo ja hyvä hakemisto tiedon nopeaa etsimistä varten.
Kaikesta huomaa, että kirjan tekijä on todella paneutunut asiaansa ja asioita käsitellään monipuolisesti. Teksti on sujuvaa ja asioiden käsittelytapa selkeä. Esim. erilaisia taulukoita on käytetty mielestäni fiksusti. Kirjassa on piirroskuvia ja valokuvaosio, mutta sisältöön on kuitenkin panostettu enemmän kuin ulkoasuun.
Tiivistäen: rautaisannos rottatietoa. Oikeastaan voisi sanoa, että tämä on niin hyvä kirja, ettei tästä tarvitse tämän enempää sanoa. Tämä kesyrottakirja pitäisi ehdottomasti kuulua jokaisen rotanomistajan kirjavalikoimaan - joskin painos oli pitkään loppu enkä tiedä onko uutta otettu?.
Mirja Niskala |