Gisela Bulla, 1991

Alkuteos: Ratten als Heimtiere

Tammer-Paino Oy, Tampere 1993

Rotta(tieto)kirjallisuuden raivostuttavimmat virheet ja sitä myötä hupaisimmat pilapalat löytyvät varmastikin juuri tästä kirjasta. Kirjassa on ihan asiaakin kesyrotista ja niiden hoidosta, mutta on se kyllä siinä määrin tulvillaan kaikkea kummallista, huvittavaa ja suorastaan järkyttävän harhaanjohtavaa tietoa, että arvostelun sijaan päätin koota joukon kirjan ”parhaita” paloja.

Tässä pieni alkupala: ”Rotat ovat suurikokoisia hiiriä”.  Näppärä otsikko heti alkumetreillä.

Gisela valottaa meille kirjassaan ihanteellisen rottahäkin olemusta antaumuksella. ”Häkin täytyy olla tilava ja ilmava.” Tämähän on täyttä asiaa, mutta kuunnelkaas jatkoa sivulta 15: ”Parhaiksi ovat osoittautuneet suuret hamsteri- ja lintuhäkit. -- Ikävä kyllä suositeltavat häkitkin ovat yleensä liian valoisia ja avaria rotille.” Siis häkin tulee olla tilava ja ilmava, muttei liian valoisa tai avara? Hmm.

Mutta tarina jatkuu. Tässä välissä on jo ehditty neuvoa ostamaan oviin riippulukot, ettei murtomestari pääse karkuun. Ja nyt sitten hankkiudutaan eroon liiasta valoisuudesta, jotta rotta tuntisi olonsa turvalliseksi: ”…aivan turhan valoisat hamsteri- ja lintuhäkit täytyy peittää päältä ja sivuilta. Tarkoitukseen sopivat parhaiten lastulevyn palaset --. Vain häkin etupuoli pitäisi jättää puoliksi peittämättä.” Siis vain puolet etuseinästä peittämättä? Todella pimeetä touhua - kirjaimellisesti! Ainakin meidän rotat tulisivat hulluksi varmaan jo puolessa päivässä, kun eivät voisi kurkkia, nuuhkia ja tirkistellä ympäristön tapahtumia! Ja rottien elämää tietysti on erityisen mukava seurata röntgenkatseella lastulevyn läpi?

Mutta tämäkään ei vielä riitä. Koska luonnonvaraisilla rotilla on maanalaisissa koloissaan käytäviä ja huoneita, tarvitsee myös kesyrotta kirjoittajan mukaan häkkiinsä huoneita. ”Koko häkin tulisi olla mahdollisimman sokkeloinen. Väliseinät voi valmistaa lastulevyn palasista ja niihin sahataan myös oviaukko --. Ainoastaan olo- ja leikkihuone jätetään tilavaksi.” Tuleeko jollekulle muullekin tunne, ettei kirjoittaja ole koskaan siivonnut rottahäkkiä . Sokkelot ja kolot kyllä sinänsä ovat rotalle mieleen, mutta kauttaaltaan peitetty ja pieniin huoneisiin jaettu häkki kuulostaa kyllä aikas tunkkaiselta asumukselta, joka on kaikkea muuta kuin ”ilmava”! Olisin kyllä halunnut olla kärpäsenä katossa, kun joku näillä ohjeille on häkkiään laittanut.

Myös seuraava sisustusvinkki kirvoittanee ainakin muutamat mukavat naurut: ”Sahaa lisäksi joka kerrokseen noin viiden markan kolikon  kokoinen aukko. Rotat käyttävät mielellään myös tätä mahdollisuutta siirtyä kerroksesta toiseen.” Haa ha ha haa ha… huuh! Siis viiden markan kolikon kokoinen reikä? Riemastuttava ajatus! Tosin luonnollisenkin selityksen voisi löytää: ehkäpä kirjoittajalla on mennyt hiiret ja rotat sekaisin, mikä selittäisi myös kirjan kuvien kitukasvuisen oloiset rotat.

”Rotat ovat hämäräeläimiä ja niiden jaloitteluun sopivinta aikaa ovat aikainen aamu ja ilta.” Kirjailija yrittää ilmeisesti kertoa, että rotat ovat niin valonarkoja, että sen lisäksi että niiden häkki pitää peittää lastulevyllä, myös niiden liikkuminen tulisi ajoittaa hämäriin aikoihin. Mutta kas mitä sitten sanotaankaan! ”Rotat rakastavat lämpöä ja auringonvaloa. Päästä rotta ulos häkistä ottamaan aurinkoa kun se paistaa huoneeseen.” Yksiselitteisiä ja loogisia nämä ohjeet.

”Rottien kasvatusta ei tässä kirjassa suositella, sillä rotat ovat erittäin hedelmällisiä ja täyttäisivät vapaasti lisääntymällä pian koko asuntosi.” Joskus kyllä tuntuu, että rajoitettukin lisääntyminen monissa tapauksissa johtaa juuri edellä mainittuun tilanteeseen, jossa rotat valtaavat asuntosi :) Mutta siis, ihan vakavasti: kenelläkään ei ilmeisesti ole tullut mieleen, että urokset ja naaraat voisi joskus vaikka erottaa toisistaan?! Kasvatushan siis ON sitä, että kaikki rotat asuu keskenään ja lisääntyy miten mielivät, kenen kanssa mielivät ja missä iässä mielivät. Onkin siis oikeastaan aika vastuullista, että sitä ei kirjassa suositella. Hyvä Gisela!

Myöhemmin kirjassa vedotaan siihen, ettei rottia pitäisi kasvattaa, koska ne on kuitenkin jalostettu saamaan syöpä - poikkeuksetta. Jos niitä ei sairaan perimän takia saisi kasvattaa, ei niitä kai pitäisi pitää lemmikkeinäkään ja miksi sitten oikeastaan kirjoittaa niiden hoidosta kirjaakaan? Jos kuitenkin päättää edesvastuuttomasti teettää rotallaan poikasia, toteaa kirja seuraavaa: ”Rotan sukupuolivietti voi olla niinkin vahva, että voit hankkia naarasrotalle aikuisen, ventovieraan uroksen kumppaniksi.” Ja vaihtoehtoko olisi, että vain sisarukset keskenään? Olen myksitynyt.

”Jätä poikasista huolehtiminen imetysajaksi rottaemon vastuulle.  -- Älä nostele poikasia, ellet epäile niiden olevan sairaita. Neljännellä viikolla saat ryhtyä silittämään poikasia varovasti sormenpäillä.” Jokohan viisiviikkoisen uskaltaisi ottaa ihan käteen..?

Ja hiukan siitä syövästä. ”Koska rotat jalostetaan alttiiksi syövälle ne kuolevat yleensä noin kaksivuotiaina. Sitä ennen rotta kärsii viikkoja tai kuukausia kasvaimista.” Ja sivulla 41: ”Kaikki myytävänä olevat rotat ovat laboratoriorottien jälkeläisiä. Niitä on jalostettu noin viisikymmentä vuotta alttiiksi syövälle. Ne siis kantavat tuhoisaa perimää geeneissään ja välittävät sen poikasilleen. On siis ennaltamäärättyä, että rotanpoikaset sairastuvat aikanaan syöpään.” Siis KAIKKI rotathan tosiaankin kuolevat tuskallisesti kasvaimiin? Kirja korostaa pontevasti tätä ”faktaa” kaikissa mahdollisissa käänteissä. Unohtakaa lasten pelottelu möröillä, tämä toimii vähintään yhtä hyvin...

”Ongelma kaikkien saatavilla olevien rottien kohdalla on se, että rottia kasvatetaan vain eläinkokeisiin. Yleensä nämä rotat sairastuvat noin kaksivuotiaina ennaltamäärättyyn syöpään. En tunne yhtään rottaa, joka olisi elänyt kauemmin kuin kolme vuotta, vaikka rottien luonnollinen elinikä voi olla jopa seitsemän vuotta. Lemmikeiksi jalostettuja perimältään terveitä rottia ei ole. Vastuuntuntoiset lemmikkieläinliikkeiden omistajat pitävät huolta, että saavat eläimiä kasvattajilta, jotka silloin tällöin käyttävät vangittuja isorottia risteytykseen. Näin rottakannan perimä paranee.”

Huh!!! Jälleen on alleviivattu tätä Joka Rotan Kovaa Kohtaloa Ja Kurjaa Kuolemaa, syöpää,  oikein punakynän kanssa. Kesyrotan lyhyehkön eliniän taustalla on kyllä ihan muita, luonnollisempia, selityksiä  kuin vain syöpäperimä ja tuosta kerrotusta villirottienkin eliniästä ollaan montaa mieltä. Ja kirjan mukaan rottia siis kasvatetaan vain eläinkokeisiin, ei muuhun. Ja seuraavaksi todetaan, että muista kuitenkin ostaa rottasi vastuuntuntoiselta kasvattajalta, joka käyttää isorottia risteytykseen. Siis villirottia! Pitäiskö tässä nauraa vai itkeä… Taidan itkeä.

Sukupuolivalistusta

”Rotat ovat erittäin hedelmällisiä. Ne tulevat sukukypsiksi jo kolmen tain neljän kuukauden iässä.” Voi pyhä jysäys! Tästäkö se johtuu vai mistä, kun eläinkaupoissa ja muuallakaan ei osata erottaa sisaruksia ajoissa erilleen? Jos syypää edes osittain on tässä, niin voi minkä karhunpalveluksen on kirjoittaja rotille ja niiden omistajille tehnyt! Myöhemmin on kyllä hieman tasoitettu lausuntoa ja sanotaan, että poikaset pitää erotella n. 6-8 viikon iässä, mikä on sekin aivan liian myöhään.

”Kun olet hankkinut kaksi rottaa, anna eläinlääkärin heti tutkia ovatko ne varmasti samaa sukupuolta. Varsinkaan nuorten rottien sukupuolenmääritys ei nimittäin ole maallikolle helppoa." Heh! Se ken joskus on kurkannut luovutusikäisen poikasen takajalkojen väliin, saa äskeisestä varmaan hihittelyn aihetta ainakin hetkeksi. Kuvassa vielä näkyy kaksi niin selvästi sukupuoleltaan toisistaan erottuvaa rottaa, että Pihtiputaan mummokin erottaisi kumpi on kumpi. Kuvatekstikin kuuluu että: ”Täysikasvuisella uroksella -- on selvästi erottuvat kivekset hännäntyvessä. Sukupuolten erottaminen toisistaan on maallikolle silti vaikeaa.” Selvästi erottuva ero, josta huolimatta erottaminen on ehdottomasti erittäin epävarmaa? Jos kirjan kirjoittaja ei pysty erottamaan uros- ja naarasrottia toisistaan, niin jotenkin herää pienoinen epäilys, että onkohan hän koskaan rottaa nähnytkään...

”Myös yhdessä kasvatetut nuoret rotat eri poikueista tulevat keskenään toimeen. Mutta jos yhden tai useamman aikuisen rotan pariin tuodaan uusi aikuinen tulokas tai useampikin, seuraa riitaa ja toraa.” Eihän tämä nyt absoluuttisen väärässä ole, mutta rankasti kyllä yleistää. Myöhemmin kirjassa kirjailija sitten taas valottaa villirottien elämäntapaa ja reviirikäyttäytymistä mm. seuraavasti: ”Välit toisiin rottayhteisöihin ovat etäiset, mutta ystävälliset, sillä rotat ovat erittäin rauhantahtoisia eläimiä.” Siis erittäin rauhantahtoisia paitsi silloin kun tappelevat?

”Rotta ei ole aidon kaikkiruokainen. Se syö enimmäkseen siemenruokaa. Valkuaisen tarpeensa se tyydyttää siis kasvisperäisillä valkuaisaineilla. -- …voidessaan itse päättää rotta valitsee kasvisravinnon. Eläintuotteista saadut 10 prosenttia ravinteita ovat pelkkänä lisänä.” Me ihmisetkin tarvitsemme esim. vitamiineja niin vähän, että ne eivät ole oikeastaan välttämättömiä, vain pelkkänä lisänä. Sitä paitsi joku on unohtanut kertoa meidän rotille, että ne oikeasti haluavat olla vegetaristeja.

Asiaa valotetaan toisaalla vielä lisää: ”Rotat eivät ole lihansyöjiä. Isorotat osaavat tosin kalastaa ja tietysti raadellakin saaliin, mutta ne eivät ole metsästäjiä. Liha ei siis ole tarpeellinen eikä välttämättä edes terveellinen ravinnonlähde rotalle.” Tästä pitäisi kai päätellä, että rotat ovat urheilukalastajia? Toisaalla kirjassa kerrotaan, että rotta jahtaa mahdollisuuden saadessaan samassa asunnossa eläviä lemmikkihiiriä ja lintuja ja mahdollisesti tappaakin ne. Mutta kyse ei tuolloin ole metsästysvaistosta vaan silkasta ilkeydestä (tai rotassa asuu riivaaja). Mutta johtopäätöksenä: jos ravinnosta suurin osa on kasvisravintoa on kyseessä kasvissyöjä. Eli Gisela teki minustakin kasvissyöjän - ihanaa!