Kotihoitoa kesyrotan hengitysvaivoihinKesyrotilla erilaiset hengitystievaivat ovat luultavasti yleisin terveydellinen vaiva. Oireet voivat vaihdella pienestä aivastelusta nenän turskimiseen tai keuhkojen rohinaan. Niin rotat kuin ihmisetkin aivastelevat joskus luonnostaan, vaikkapa purupölyn takia ja esim. vilustumisen seurauksena voi tulla flunssa. Tavallinen flunssa menee yleensä ohi omia aikojaan ja aika voi vaihdella parista päivästä muutamaan viikkoon. Jos taas oireet jatkuvat, on kyseessä luultavasti jokin vakavampi hengitystiesairaus, joista oletettavasti yleisin on mycoplasma. Käytännössä melkeinpä kaikki rotat ovat ko. bakteerin kantajia, mutta vasta heikentynyt yleiskunto, stressi tms. saa ne sairastumaan. Mycoa voidaan melko hyvin hoitaa antibiooteilla, mutta sairaus kroonistuu helposti eli usein oireet uusivat. Toisaalta vaiva on hyvä hoitaa pois ennen kuin se pahenee ja toisaalta taas turhia antibioottikuureja pitäisi välttää eli tilanne vaatii siis pientä tasapainoilua. Jos siis rottasi oirehtii, käänny aina asiantuntevan eläinlääkärin puoleen. Sekä pikkuflunssasta että sitkeämmistä hengitysvaivoista kärsiville voi tuoda olon helpotusta myös kotikonstein. Tässä muutamia vinkkejä. Tarkista purut Pölisevä kutterinpuru voi ärsyttää rottien hengitysteitä, joten erityisesti aivastelevalle rotalle kannattaa vaihtaa pölisemättömät kuivikkeet – joskus pelkästään se auttaa. Muutenkin rotille suosittelisin esim. Mörtti-Röpöä tai muuta pölytöntä kuiviketta. Vitamiinikuuri Vitamiinikuuri (esim. Tehovitol, apteekista) on ihan paikallaan aina silloin tällöin ja etenkin jos yleiskunto laskee. Tehovitolissa on hyvä annostusohje ja sen voi sekoittaa tuoreruokaan. Vaikka ihmisen mielestä se maistuu oudohkolle, rotat tuntuvat syövät mielellään. Myös apteekista saatavaa runsasenerginen vitamiini-, mineraali- ja hivenainegeeli Nutri Plus gel on kuulemma hyvä lisä, jos eläimen yleiskunto kaipaa kohennusta (hieman lisätietoa). Höyryhengitys Laita joko Vicksiä, muutama tippa
teepuuöljyä, liuotettuja kurkkukarkkeja tai vast. kuumaan veteen. Pistä
rotta boksiin, boksi ja höyrykuppi vaikkapa tuolin alle ja peitä tuoli
pyyhkeellä. Höyrytyksen voi tehdä muutenkin, kunhan höyry ei pääse
polttamaan rottaa. Anna rotan olla höyryssä niin kauan kuin sitä riittää.
Tämä avaa hengitysteitä, tietänette itse kokemuksesta. Kevyen
höyryhengityksen saa, jos ottaa rotan boksissa suihkuhuoneeseen suihkun tai
saunan ajaksi. Katso kutienkin ettei sille tule liian kuuma. Liota juomaveteen yksi Mynthon-pastilli:
tekee hyvää nielulle, mutta avaa myös nenää. Veden voi tarjota lämpimänä (ei
kuumana) ja vaihtaa jonkin ajan kuluttua tilalle puhtaan viileän veden.
Liika pastillivesi voi aiheuttaa ripulia. Sekoita pieni määrä valkosipulia ja hunajaa lämpimään veteen ja anna jäähtyä. Valkosipuli on luonnon oma "antibiootti" joten sitä voi muutenkin tarjoilla ruoan seassa. Sen laittaa esim. puuroon raasteena tai liottaa murskattua valkosipulia vedessä (näinkin tulee aika tujua). Määrässä järjen käyttö on sallittua ja riippuu rotastakin syökö valkosipulia mielellään vai ei. Terveellä järjellä luontaistuotteita Rotille voi tarjota terveen järjen kanssa
myös erilaisia luontaistuotteita, kuten esim. auringonhattu-uutetta,
merilevävalmistetta tai vastaavia turvallisia tuotteita. Myös
ternimaitokapseleita on joskus kokeiltu rotillekin, mutta suoranaista
näyttöä niiden hyödyllisyydestä ei ole. Muistakaa aina lisäravinteiden
kanssa, että niiden liiasta saannista voi olla enemmän haittaa kuin hyötyä,
sillä elimistön suoja-aineilla on oma tasapainonsa, jota ei pidä horjuttaa.
Monipuolinen perusruoka on siis aina paras terveyden perusta. |